maanantai 23. tammikuuta 2017

Käsitöitä itselle ja lahjaksi

Oon tehnyt joulu- ja tammikuun aikana käsitöitä ja ompeluhommia ihan kiitettävästi.
Muutamia näytteitä niistä oonkin ripotellut tänne blogiin ja instagramiin,
mutta nämä on vielä esittelemättä:


Tein tän koristeen itseasiassa joululahjaksi, ja nyt haluaisin tehdä uuden itselleni...
Tähän ei mulla ole mitään erityista ohjetta, mutta näin se syntyy:
Tulostin netistä poron siluettikuvan jonka ääriviivojen päälle taivuttelin rautalankaa.
Pihdeistä on apua!
Langan vahvistin (ennen muotoilua) kieputtamalla päälle ohuempaa rautalankaa muutamia kerroksia.
Vinoruudukon tein jotta kyhäelmä pysyy muodossaan,
se onnistuu vetelemällä rautalanganpalasia ensin tiettyyn suuntaan
ja poikittaiset langat kierittäen aina ylitsemenevän langan ympäri.

Helmet ja ripustusketju on vanhasta kynttilälyhdystä.


Tein myös yks päivä ihan tavallisen tunikan,
kaavat löytyi Suuri Käsityö-lehdestä joten vaatetusartesaani ei tarvii olla saadakseen tämmöisen aikaseksi ;)
Parastahan tässä on siis tuo kangas, 
koska rakastan muinais- ja luonnonuskontoja, (niihin liittyviä) kalliomaalauksia ja symboleita.
Ja sitten mä meen kirpparille ja löydän muutamalla eurolla pussilakanan tömmöisellä kuosilla!
Loppukangas päätyy varmasti muihinkin kivoihin ompeluhommiin.


Sitten on vielä tämä tilaustyö.
Sain kasan tyhjiä kahvipaketteja ja mallin käsilaukusta,
kyllä olin aluksi vähän sormi suussa kun pyörittelin sitä projektia pöydälläni!
Tulipahan kokeiltua jotain uutta materiaalia ainakin,
enkä tärvännyt kuin yhden neulan ompelukoneesta yrittäessä mennä liian paksusta saumasta läpi...
Muuten kahvipakettien ompelu oli yllättävän helppoa!
 

2 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis tuo koristeporo! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuollasia rautalanka-koristeita kyllä vois väkertää enemmänkin, on niissä jotain viehätystä :)

      Poista