torstai 12. huhtikuuta 2012

Kävin Venäjällä.

Olin 29.3.-1.4. Venäjällä reissussa, kyseessä oli Mene Ja Kerro Ry:n järjestämä lastenkoti-matka. Naapurimaan lastenkodit on ollu etäisesti tuttuja jo lapsuudesta asti, ja Venäjällä viimeksi oon käyny 5-vuotiaana. Kuljin penskana äitin ja isän mukana monilla Venäjän-matkoilla, enkä osannu kuvitellakaan että pääsisin tässä iässä takas sinne! 

Venäjä on aina kiehtonut tosi paljo ja pidän erityisesti sen kulttuurista. Mutta koska en oo ikinä saanut aikaseksi opiskella kieltä, en uskonut että pääsisin käymään Venäjällä näin yllättäen. Isosisko sano muutama kuukausi sitten, että on lähössä ja vitsillä juteltiin, että olispa kätevä minun lähtee mukaan siskon pienelle lapselle seuraksi ja avuksi. Ja eipä menny montaa päivää, kun olinkin jo passia uusimassa viisumia varten ja rokotuksia ottamassa...


 Ensimmäinen yöpaikka oli Karjalassa, tämä talo oli vielä aika hyväkuntoisen näköinen verrattuna kaikkeen siihen, mitä matkanvarrella näin... Tosin vaikka talot oli ulkoo päin hirvittäviä, tämäkin murju oli rappukäytävää lukuunottamatta ihanan siistejä ja viihtyisiä huoneistoja täynnä!


 Siinä todiste: jopa kattolaatat oli ihanasti Venäläis-tyyliset!


 Nuosjärven kylällä oli kaikennäkösiä taloja...


  Sitten lähettiinkin jo Petroskoihin päin. Pakun ikkusata bongailin hökkeli-kyliä.


 Petroskoin rautatieasema. 


Yhen perheen luona käydessämme, löysin eteisestä peilin, jossa oli meikän naaman lisäksi toinenkin pärstä.


Viimesenä iltana tultiin Pietariin ja osteltiin tietysti kasseittain tuliais-herkkuja kotiin. Kauppakeskuksen pihalla oli ilmeisesti paikallinen mini-tivoli?


Viimenen yöpaikka Pietarissa olikin jo ihan toista luokkaa, kuin edelliset paikat. Olihan se täydellisen luxusta siinä vaiheessa käydä suihkussa johon tuli lämmintä vettä tai käydä vessassa jossa oli juokseva vesi ja käsienpesuallas... Mutta en minä huonoista oloista valita, olin päinvastoin onnellinen koko reissun ajan koska sain mahdollisuuden päästä tavallisiin perheisiin yöksi ja näin miten Venäjällä minunkin kaltainen ihminen elää. Puhumattakaan niistä oloista, missä lastenkodin nuoret elivät...


Viimesen päivän aamuaurinko Pietarissa. 


Ja neljäs eli viimeinen lastenkoti-käynti. Tämä paikka oli keskellä ei mitään, ja ehkä juuri siksi jäi mieleen ihmisläheisenä ja lämpimänä paikkana, hieman kurjista olosuhteista huolimatta. Piharakennuksissa oli upeita maalauksia, tuossa yksi niistä.


Kotimatkalla oli vielä Suomenlahden ylitys. 
Lähtisin uudestaan vaikka heti,niin huippu reissu oli!